Säästöjä perintö- ja lahjaverotuksessa huolellisella suunnittelulla

Varallisuuden siirtämisessä omille läheisille tulee toimien suunnittelussa aina arvioida sekä läheisten tilannetta ja tarpeita että siirtämisen verovaikutuksia. Huolellisella suunnittelulla siirtämisestä aiheutuvia veroja on mahdollista alentaa.

Perintö- ja lahjavero jaetaan kahteen veroluokkaan osapuolten välisen sukulaisuussuhteen perusteella. Vuoden 2026 alusta lukien alle 30 000 euron perinnöistä ja alle 7500 euron lahjoista ei peritä lainkaan veroa. Perittävän ja lahjanantajan lähimmillä sukulaisilla vero on edullisempi kuin muilla perinnön- ja lahjansaajilla.

Jokainen suunnittelutilanne on yksilöllinen. Yleisimmät ”työvälineet” varallisuuden siirtämiseen ovat testamentti ja lahja. Avioehto ja edunvalvontavaltuutus ovat usein tarpeellisia täydentämään testamenttia, jotta omaisuuden siirtämisessä saadaan haluttu vaikutus. Myös perinnöstä luopuminen ennen tai jälkeen perittävän kuoleman voi olla tehokas keino omaisuuserien siirtämiseen omille perillisille.

Testamentin tekoon kannattaa yleensä ryhtyä viimeistään siinä vaiheessa, jos varallisuutta on kertynyt. Testamentilla voidaan ohjata perittäviä omaisuuseriä useammalle henkilölle kuin mitä lakimääräinen perimysjärjestys mahdollistaa, yli suku- ja sukupolvirajojen. Testamentilla voidaan rajata rintaperillisen perintöoikeus lakiosaan, tai peritty omaisuus pois perillisten puolisoiden avio-oikeuden piiristä. Yleinen testamentilla toteutettava ratkaisu on myös lesken tai avopuolison toimeentulon turvaaminen ja hallintaoikeuden antaminen yhteiseen asuntoon.

Myös lahjat ovat keskeinen osa varallisuuden siirron suunnittelua. Lahjat ovat pääsääntöisesti verotettavia, jos kolmen vuoden toteutuneiden lahjojen yhteenlaskettu arvo ylittää 7 499 euroa.

Läheisen tukeminen elatuslahjalla, esimerkiksi maksamalla läheisen sähkö- tai vesilaskuja tai sairauskustannuksia, on kuitenkin verosta vapaata, jos lasku maksetaan suoraan palveluntarjoajalle siten, että lahjanantaja pystyy varmistumaan lahjan käyttötarkoituksesta. Myös erilaiset koti-irtaimistolahjat ovat verovapaita, kun lahjat tulevat henkilön tai perheen henkilökohtaiseen käyttöön.

Jos lahjoitettava omaisuus muodostuu pörssiosakkeista, voi osakkeiden lahjoittaminen rahalahjan sijasta olla hyvin edullista: Osakkeiden lahjoittamisesta ei synny lahjoittajalle verotettavaa luovutusvoittoa, vaikka osakkeiden arvo olisi noussut moninkertaiseksikin lahjoittajan omistusaikana. Tilanne on sama, jos lahjoitetaan rahasto-osuuksia. Lahjan saajan näkökulmasta taas lahjaksi saatujen arvopaperien hankintamenoksi katsotaan niiden käypä arvo lahjoitushetkellä. Tämä kuitenkin edellyttää, että lahjan saaja pitää lahjaksi saadut arvopaperit omistuksessaan yli yhden (1) vuoden ajan lahjoitushetkestä lukien.

Varallisuuden siirron suunnittelu esimerkiksi internetin mallipohjien tai tekoälyn avulla ei usein ole suositeltavaa, sillä virheistä voi aiheutua verotuksellisesti hyvin epäedullisia seuraamuksia. Toimistomme asiantuntijat avustavat asiakkaitamme kaikissa perintö- ja lahjaverotukseen liittyvissä kysymyksissä.